SEIKKAILU- JA ELÄMYSPEDAGOGIIKAN TEORIAA
Elämyspedagogiikka
Elämyspedagogiikka on kehitetty vastapainoksi tietopainotteiselle koululle. Elämyspedagogiikka korostaa tietojen ja taitojen oppimisen sijaan ihmisenä kasvamista eli kehittymistä olemaan parempi ihminen. Yksilön kasvamista ja hyveellisyyttä tuetaan ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa heidän kohdatessaan haasteita epätavallisissa olosuhteissa. Keskinäisen kilpailun sijaan menetelmä suosii itsensä kanssa kilpailua ja toimintaa ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Oppiminen on prosessi, jossa yksilön ja ryhmän kehittymisilmiöt mahdollistavat yksilön sosiaalis-emotionaalisten taitojen kehittymisen. Tällä tavoin yhteiset kokemukset ja elämykset kasvattavat yksilöä. Tavoitteena on kokonaisvaltainen kehittyminen, jossa otetaan huomioon yksilön tiedolliset, emotionaaliset, sosiaaliset, psyykkiset, hengelliset ja fyysiset puolet. (Räty 2011, 11-13.)
Hahn oli huolestunut seuraavien yhteiskunnallisten "sairauksien" vaikutuksista lapsiin ja nuoriin:
- liikkumisen liika helpottuminen
- aloitteisuuden ja yritteliäisyyden väheneminen katsojan roolin omaksumisen takia
- muistin ja mielikuvituksen heikkeneminen, koska kaikki tarjottiin valmiina
- käden taitojen unohtuminen
- itsekurin rappeutuminen liiallisten virikkeiden ja ärsykkeiden vuoksi
- säälin ja myötätunnon heikentyminen ainaisen kiireen ja tehokkuusajattelun myötä
Seikkailukasvatus
Monet keskeiset ulkoilma- ja seikkailupedagogiikan kehittäjät, kuten neliportaisen seikkailumallin isä Colin Mortlock (syntynyt 1936) ovat kotoisin Englannista. Mortlockin mukaan seikkailukasvatus perustuu luonnollisiin olosuhteisiin, jossa ympäristö luo mahdollisuuden oppimiselle ja kokemiselle. Tilanteita ei siis luoda keinotekoisesti esimerkiksi vaelluksen aikana. Oppimistilanteet tulevat eteen spontaanisti ja oppiminen tapahtuu ”elämällä hetkeä”. Suunnitelmallisesti luotua keinotekoista ympäristöä voidaan kuitenkin hyödyntää seikkailukasvatuksessa, jos se tukee asetettuja tavoitteita. Seikkailukasvatuksessa keinotekoisuus tarkoittaa lähinnä vaikeusasteen lisäämistä ympäristöä hyödyntäen. Seikkailukasvatus perustuu aina suunnitelmalliseen prosessiin jonka avulla pyritään saavuttamaan asetetut tavoitteet.Seikkailukasvatusprosessin vaiheet:
- Valmistautuminen / suunnittelu
- Taitojen harjoittelu
- Seikkailun toteuttaminen
- Toiminnan reflektointi
Mortlock kiteyttää filosofiaansa vuosien aikana havainnoitujen kokemusten kautta, ja hän kuvaa sitä näin: ”Mikä on toiselle seikkailullista voi olla toiselle ihmiselle arkista ja taas toiselle henkilölle haitallista tai jopa vaarallista”. Näin Mortlock korostaa, että seikkailullisen kokemuksen subjektiivinen luonne koetusta on tärkein avain oppimiseen yksilön kannalta. Subjektiivinen kokemus muodostuu esimerkiksi yhdistelmästä fyysiset tehtävät (mukaan lukien ympäristöolosuhteet) ja henkilön henkiset voimavarat. Kun tarkastellaan kokemusta kokonaisuutena, voidaan todeta että siihen vaikuttavat henkilön aiemmat kokemukset vastaavista tilanteista sekä se, kuinka ne ovat vaikuttaneet henkilön kokemusmaailmaan. Kokemus on vuorovaikutuksessa myös ympäröiviin olosuhteisiin, kuten esimerkiksi aktiivisuus, kouluttaja, ympäristö, ryhmä jne.
Mortlockin seikkailun filosofia keskittyy neljään seikkailullisuuden tasoon:
- Leikki: Ominaista on vähäinen tunteiden näyttäminen, mistä johtuen on suhteellisen helppo osallistua toimintaan, joka on alle henkilön taitotason.
- Seikkailu: Ominaista on, että toiminta voi olla nautinnollista ja jännittävää, kun henkilö käyttää hänen kykyjään paremmin. Seikkailussa henkilön pitää valvoa tilannetta ja itseään.
- Rajaseikkailu: Ominaista on huippukokemus, joka ilmenee kun henkilö kokee hyvin lähellä omia rajoja olevan seikkailullisen haasteen. Jos henkilö onnistuu, voi kasvatuksellinen vaikutus hyvinkin olla pitkäkestoinen / pysyvä. Tällä tasolla on kuitenkin olemassa todellinen vaara mennä liian pitkälle ja traumaattisen kokemuksen myötä joutua vaiheeseen 4.
- Epäseikkailu: Ominaista on, että henkilö on joutunut, tai on ollut pakotettu osallistumaan haasteisiin, jotka ylittävät hänen kykynsä. Tällöin negatiiviset tunteet (loukkaantumisen pelko jne.) saavat vallan ja pahimmillaan epäseikkailu voi johtaa vammoihin tai jopa kuolemaan. Epäseikkailu ei ole enää kenenkään (yksilö, ryhmä tai kouluttaja) hallinnassa.
Elämyspedagogiikkaa vai seikkailukasvatusta?
Ehkä oleellisin ero elämyspedagogiikan ja seikkailukasvatuksen välillä on se, että seikkailutapahtumaa ei tarvitse, eikä sitä voi kaikilta osin suunnitella etukäteen. Sen kiehtovuus ja voima perustuvat juuri yllätyksellisyyteen, rikkauteen ja aitouteen. Elämyspedagogisessa tavassa kasvattaa, sosiaalistaa, opettaa ja opastaa korostuu toiminnallisten, laaja-alaisten ja maltillisten kasvatusmenetelmien käyttö, eikä niinkään huippujännitystä tuova fyysinen seikkailu. Elämyspedagogiikka perustuu ihmiskäsitykseen, jonka mukaan jokaisessa ihmisessä on jotain hyvää, jota kehittämällä saadaan aikaan henkistä kasvua. Sama näkemys ihmisestä ajattelevana, tuntevana ja tekevänä kokonaisuutena on ollut lähtökohtana myös monissa muissa reformistisissa liikkeissä, kuten Montessori- ja Steinerpedagogiikassa.Lähde: http://www.outwardbound.fi/outward-bound/historia-ja-kurt-hahn
Seikkailu- ja elämyspedagogiikan kenttä ja termistö on moninainen. Tavoitteet ja käytetyt menetelmät ovat kuitenkin yhteneviä. Toiminta pyrkii tuottamaan toiminnallisuuden, elämysten ja yhteistoiminnan avulla iloa, virkistystä sekä tavoitteellista kasvua ja turvallista ulkona oppimista. (Räty 2011, 11.)
There are many terms but they have similar goal. The goal is to bring joy to the individuals and help them to develop by using co-operative methods and offering new experiences. (Räty 2011, 11.)
THEORETICAL INFORMATION OF THE METHOD
Experiential Education
Experiential education has been developed to counterbalance traditional education. Instead of learning facts and skills the growing as a human being is more important. Interaction and co-operation with others in unordinary circumstances sustains one’s individual development. Instead of the competition method prefers self-challenging and co-operative actions towards shared goals. Learning is a process in which individual and group develop together and at the same time social and emotional skills of individual develop also. Shared experiences educate individuals. The goal of experiential education is to offer holistic development which takes notice of intellectual, emotional, social, mental, spiritual and physical parts of the individual. (Räty 2011, 11-13.)
The developer of experiential education was British Kurt Hahn (1886-1974) who was concerned about degeneration of society. He wanted to educate youngsters to be more responsible and active members of society. Experiences develop personal consciousness and that is the ground from which individual can form understanding of oneself, life and surrounding world. That basic idea of humanistic psychology is the foundation of Hahn´s method. Experiential education spread out to the world at 1950-60. To Finland it came from Germany as late as 1990´s. Earlier there had been nature and camping activities combined with education which had similar features than experiential education. (Räty 2011, 12-13.)
Hahn was worried about following features of society and how they would effect harmfully to the children and youngsters:
- moving around from place to place is too easy
- because we are absorbing the role of a spectator, we are no more active or self-imposed
- because everything is easily available our memory and imagination are weakening
- we don´t know how to do handicrafts anymore
- because there are too much stimuli our self-discipline will weaken
- because we are too busy being effective in our working life we have no room for pity or compassion. (Outward Bound 2017.)
References:
Räty, Kimmo. 2011. Elämyspedagoginen ohjaaminen. Outward Bound Finland ry. Tampere.
Outdoor adventure education
Many of the recognized creators of outdoor and adventure pedagogy, such as Colin Mortlock (born 1936) who defined the 4 stages of adventure, were English. According to Mortlock, outdoor adventure education is based on natural circumstance where environment creates an opportunity for learning and experience. Therefore, learning experiences are not artificially created during hiking etc. Learning experiences are initiated by spontaneous activity and “living the moment”. However, planned artificial environment can be utilized for outdoor adventure education whenever it supports the set goals. In outdoor adventure education, artificial element mainly means adding more challenge when simultaneously utilizing the environment. Adventure education is always based on a structured process aimed at achieving the objectives set.
Phases of outdoor adventure education process:
- Preparation / Planning
- Skills training
- Implementation of the adventure
- Operational reflection
Mortlock sums up his philosophy through the observations done over the years of experience. What is adventurous for one can be an everyday experience for another and harmful or even dangerous for some. Mortlock stresses that the subjective nature of the adventures experienced is the most important key to learning for the individual. Subjective experience is formed, for example, as a combination of physical tasks (including environmental conditions) and the person's intellectual resources. When looking at the overall experience, it can be said that a person is affected by the past experience of similar situations and how they have affected the person's experience of the world. Experience also interacts with the surrounding conditions, such as, for example, the activity, the trainer, the environment, the group etc.
Mortlock's adventure philosophy centers on proposing the existence of four basic "adventure states":
- Play: Characterized by little emotion through relatively easy participation in activities which are below the person's skill level.
- Adventure: Characterized by enjoyment and excitement, where a person's is using his her capabilities more fully, but the person maintains control over the situation and his/her self.
- Frontier Adventure: Characterized by peak experience, which emerges from a person experiencing adventurous challenges very close to his/her limits. If the person succeeds, the learning experience may lead to long-term results, but there is a real risk of pushing too far and failing, leading to Stage 4.
- Misadventure: Characterized by a person choosing or being forced to participate in challenges beyond his/her capabilities, resulting in negative emotions (fear, hurt, etc.), possibly injury and even ultimately death. Misadventure is no longer in anyone’s (individual, group or trainer) control.
References:
Aaltonen, Turkka. 1995. Seikkailuohjaajan käsikirja.Lasten keskus Oy. Helsinki.
http://www.wilderdom.com/philosophy/MortlockAdventureAlternative.html
Perhaps the key difference between an experiential learning and outdoor adventure education is that the adventure event does not need and can not be fully planned in advance. Its fascination and power are based on root element of surprise, the richness of experience and authenticity. In experiential learning, the way to grow, socialize, teach and guide emphasizes the use of functional, large-scale and moderate education methods, rather than the peak of excitement brought by a physical adventure. Experiential learning is based on human perception which embraces the goodness of people, which is fundamental for developing the intellectual growth. The same view of human as a thinking, feeling and acting being has been the starting point for a number of other reformist movements, such as Montessori and Steiner education.
References: http://www.outwardbound.fi/outward-bound/historia-ja-kurt-hahn
Experiential Learning or Outdoor Adventure Education?
References: http://www.outwardbound.fi/outward-bound/historia-ja-kurt-hahn
